Matkaajan maaliskuu

Pelipäivä 20240401. Maaliskuu katosi horisonttiin, sinne mahtui Littoisia, Sateenkaaripelejä ja jälleen yritys käynnistää Solitan Helsingin pelejä. Jotenkin lisääntyvä valo sai ac/dc:stä kärsivän poukkoilevan mieleni matkaamaan kohden sfäärejä – miljoonia erilaisia ideoita, mutta ei kykyä pysähtyä ja kohdistaa energiaa mihinkään. Tämä näkyy myös maaliskuun blogausten vähenemisessä – tosin aikaa söivät kaksi pitkää blogausta Pelien filosofiaa käsittelevästä kirjasta.

Maanantaina 11.3. pelattiin Viikissä ja viisikosta yksi oli kateissa, luonnollisesti pelasimme viisinpeliksi tarkoitettua karttaa Railways of the Worldistä, eli Australiaa.

Joskus kun luo hyvän pelin, sitä päätyy sitten varioimaan vuosikymmenten ajan. Martin Wallace on varsin tuottelias pelisuunnittelija ja hänen kaikkein tunnetuin pelinsä on Age of Steam (2002) tai Steam (2009) tai Railways of the World (2005). Minä olen kaikkien kolmen ehdoton fanityttö – minulle kyse on samasta pelistä eri lahjapaperissa ja kaikkien pelaaminen kelpaa lähes aina. Toisille Steam on se juttu, koska se on mukamas vähemmän satunnainen ja kolmansille Railways of the World, koska se tuo lisää hyvää peliin.

No, kaikissa perusmekaniikka on sama. Rakennat 1-4 kiskolaattaa – yleensä 3 ilman lisärakentamisen antavaa roolia tai korttia, ajat omilla ja kavereittesi radoilla kuutioita kaupungista toiseen, pyrkien mahdollisimman pitkiin kuljetuksiin. Ykkösen junalla kuutio kulkee kaupungista toiseen, kakkosen junalla se kulkee kaksi kaupunkiväliä jne. Kuutio kulkee aina sen väriseen kaupunkiin, jota se itse edustaa, pysähtyen ensimmäiseen sopivan väriseen kaupunkiin. Esimerkiksi kuvassa alimpana oleva keltainen kuutio kulkisi oikealla olevaan keltaiseen kaupunkiin kolmosen junalla. Jokainen junapäivitys maksaa rahaa ja rahaa saa joko ottamalla velkaa tai tuloina, joita syntyy ajamalla. Luonnollisesti jokainen kiskolaatta rataa maksaa. Kaikki pelit ovat tasapainoilua oikean velkamäärän, kehittämisen ja rakentamisen suhteen. Lisäksi kaverit voivat sössiä ratasi tai viedä kuutiot nenäsi edestä.

Dominion: Plunder on toinen esimerkki pelistä, joka vaan jaksaa viehettää ja johon näemmä vieläkin voi keksiä jotakin uutta. Itse peruspeli ilmestyi 2008 ja se on nyt edennyt niin monenteen laajennososaan, että en edes osaa laskea. Jos pitäisi veikata, niin tämä on kolmas jota en ole ostanut ja sarjassaan viidestoista. Dominion on myös niin puhkiblogattu peli, että jätän tällä kertaa hehkuttamisen Mikko Saarelle. Todetaan nyt, että uusi juttu tässä versiossa ovat ehdolliset oranssit kortit, sen sijaan, että ne makaisivat pöydässä seuraavan vuoron ylitse, ne makaavat pöydäss kunnes ehto laukeaa. Esimerkkinä kuvan Taskmaster, pelatessasi saat +1 Action, +1 rahaa ja kortti jää pöytään passiivisena odottelemaan kunnes saat/ostat kortin, joka maksaa tasan viisi rahaa, jolloin ability laukeaa seuraavan vuorosi alussa ja kortti päätyy discardiisi.

18.3. maanantaina meitä oli taas viisi ja pöydälle ensimmäisenä loikkasi Kallen prototyyppi, jota oli korjattu Hessulta saadun palautteen perusteella ja piti nyt päästä testaamaan.

Konsepti vaikutti varsin toimivalta ja AI:n avulla luodut komponentit olivat varsin vaikuttavia. Jätän julkisesti kommentoimatta tämän enempää ja jätän kuvan kuriositeetiksi.

Trollfestissa olemme kukin kiertueella olevien bändien managereja ja yritämme pitää mahdollisimman monta onnistunutta keikkaa eri kaupungeissa. Kullakin kaupungilla on väri, joka kertoo minkä värisiä soittajia kaupunkilaiset fanittavat. Väri kuvaa musiikin tyylilajia. Mikäli bändissäsi ei ole yhtään sopivan väristä soittajaa, ei keikastakaan tule oikein mitään – pisteitä. Joissakin kaupungeissa voit värvätä bändiisi uusia jäseniä joko vanhojen tilalle tai kokonaan uusia, mikäli nämä soittavat instrumentteja, joita bändissäsi ei jo ole. Joissakin kaupungeissa voit nostaa toimintokortteja, joilla voit tehdä erilaisia asioita – osa toimintokorteista pisteyttää pelin lopussa ja osa antaa asioita pelin kuluessa tai haittaa toivottavasti enemmän toisia pelaajia kuin sinua. Jokaiseen kaupunkiin jätät yhden lippumerkeistäsi keikan merkiksi, kun jonkun lippumerkit loppuvat (jäljellä on kaksi) – peli loppuu kahdessa täydessä kierroksessa. Jos onnistuit päättämään kiertueesi lähtökaupunkiisi – kotikaupunkiisi, saat lisäpisteitä.

Ihan hauska ja näppärä peli, pelaan toistekin, mutta omaan kokoelmaani ei päädy.

Font Karuta kuuluu lähtökohtaisesti peleihin, joita olen nyt pelannut riittävät kolme kertaa, ensimmäisen, viimeisen ja ainoan kerran. Pelissä on kasa fonttikortteja – näytteitä, sekä toinen pino kortteja jotka sanallisesti kuvaavat fonttien ominaisuuksia. Kukin vuorollaan lukee vihjekortin ja muut yrittävät arvata mistä fontista oli kyse. Minä olen ajatusten ja haaveiden nainen, yksityiskohdat, fontit ja pikselinysvät kuuluvat asioihin, joita teen vain kun ei ole mitään muuta vaihtoehtoa päätyä päämäärään. Minä en ole hyvä siinä, en vain ole riittävän kiinnostunut, enkä kärsivällinen, joten peli missä pitää tunnistaa fontti ei vaan ole mun juttu. Ehdoton taito- ja tietopeli.

Pawlitics: Candidogs & Policats on peli, joka vaati neljän kokeneen pelisääntöjen dekryptaajan tulkinnan, jotta siitä löytyi pelattava peli. Kunniamaininta pelin sääntöjen oikolukijalle sekä kääntäjälle, jonka itseluottamus on parasta a-luokkaa, mutta taito kaukana a-luokasta. Toinen mihin olisi myös kannattanut ennen painoon toimittamista kiinnittää ehkä hiven lisää huomiota on komponenttien tarkistaminen. En lähde vetämään yhteen pelin sääntöjä – en uskalla – mutta todettakoon, että pelissä vaikuttaisi olevan kolme oleellista asiaa: suosiomittari, säilykepalkintovarasto ja erilaisilla korttijakaumilla varustettuja nostopinoja. Saat pelin alussa salaisia tavoitteita, jotka kertovat oletko kissojen, koirien vai neutraalien ehdokkaiden puolella. Vuorollasi yrität kortteja pelaamalla manipuloida suosiota puolueesi suuntaan, sekä käyttää mediaa saadaksesi lisäääniä äänestykseen, kunnes tulee äänestys – joita pelissä on kaksi. Siinä sivussa keräilet ja varastat säilykkeitä sekä menetät niitä lobattuasi liian törkeästi. Toisen äänestyksen jälkeen katsotaan kuka keräsi eniten pisteitä – tavoitteista ja säilykkeistä.

Jos tämä oikeasti kuvaa Taiwanin politiikkaa, se on häsmäistä ja outoa, niin kuin pelisuunnittelijat toteavat. Teemana ja ideana hauska – toteutuksessa ja käännöksessä oli niin paljon puutteita, että en ole ihan vakuuttunut siitä, että pelasimme kaiken riittävän oikein muodostaaksemme pelistä oikeaa kuvaa. Voisin melkein ottaa tämän pelin omaan kokoelmaani ja vähän ”korjata” sitä, nähdäkseni syntyisikö siitä jotakin parempaa. Jotakin siinä oli, mikä lopulta viehätti. Mutta korjattavia pelejä on hyllyssä jo entuudestaan kaksi, sekä omia ideoita vaikka muille jakaa. En tarvitse oikeasti yhtä lisää…

Keskiviikkona 20.3. Solitalla oli tarjolla pizzaa ja ryhmäytymistä. Jälleen kapinalliset prinsessat pääsivät tekemään tuttavuutta vajaan pelikerran verran.

Poikkeuksellisesti perjantainen Frosthaven kesti 22.3. vain yhden skenaarion verran ja aikaa jäi tunkkaamiseen. Joululahjaksi saatu Kuvataiteen 1939 julkaisema Liikennepeli (Geek) pääsi vihdoinkin pöydälle ja kahden pelaajan päädyttyä juhlimaan liian railakkaasti Kisahallin ravintolaan, kolmas julistautui voittajaksi.

Toiselle pelatulle pelille ei löydy vuosilukua, mutta laatikko, kuvitus ja julkaisia viittaisivat joko 1980-luvun alkuun/loppuun tai jopa 1990-luvun alkuun. Agentin Salaiset Paperit on teemallisesti uudelleen lämmitelty peli, joka on myös julkaistu 1957 ilmestyneessä Nuoli-lehdessä. Pelissä yksi pelaajista pelaa salaista agenttia, joka tekee siirtonsa salaa paperille koordinaatiston muodossa ja toinen – tai useampi – pelaa poliiseja, jotka yrittävät estää agenttia pakenemasta maasta laivalla tai lentäen. Jos agentti osuu samalle kadulle poliisin kanssa tästä tulee näkyvä. Agentin Salaisissa papereissa poliisit tukkivat reitit ulos ja vakooja luovutti. Nuolilehden versiossa mahdollisuudet olivat muistaakseni suhteellisen tasan, tässä eivät. Jos poliisit tietävät mitä tekevät, agentti ei pääse maasta. Yläasteen loputtua siirryin 80-luvulla ensin KYK:iin ja sitten TYK:iin. Jossakin välissä nakuttelin tietkonepeliä nimeltä Escape from TYK, missä yhdessä kohtauksessa agentti oli korvattu oppilaalla ja poliisit opettajilla. Oppilaan piti livistää tietokoneen ohjastamia opettajia kuhisevasta kerroksesta, mutta hänellä oli kuitenkin tietty määrä ”sietopisteitä”, joita hän menetti törmätessään opettajaan. Opettajien liikkeet olivat satunnaisia, kunnes oppilas ohjastettiin samalle käytävälle missä joku opettajista oli, jolloin tietokone sai suuntiman ja kaikki opettajat suuntasivat kohden. Oppilas juoksi vähän nopeammin kuin opettajat, joten osuma vain tuotti sietopisteiden menetystä ja tekstejä tyyliin: ”Voi, oppilaan nimi, minä olen vähän huolestunut sinun viimeisimmän matematiikan kokeesi tuloksesta. Se ei ollut sinulle tavanomaista.” Tekstit sisälsivät sisäpiirin vitsejä opettajien hokemista – positiivisessa hengessä. Mekaniikka on siis varsin inspiroiva – itse Salaisen Agentin Paperit ei ole.

Maaliskuun viimeinen maanantai 25.3. keräsi Viikkiin kuusi pelaajaa. Yhteistyö-Timelinet olivat vielä kokeilematta, joten niitä päätyi pöydälle kaksin kappalein. Alkuperäinen Timeline Twist ja sen perään Timeline Twist Pop Culture Edition. Jokainen pelaaja saa kättelyssä neljä korttia ja aikajanalle asetetaan pohjakortti tuttuun tapaan. Tässä versiossa aikajanalle yrittävä kortti kuitenkin vain käännetään auki ja katsotaan mihin kohtaan aikajanaa se sopii jos sopii. Jos se ei sovi päälinjalle, katsotaan sopisiko se kahden kortin väliin kakkoslinjalle, missä ei vielä entuudestaan ole korttia. Pelaajien tavoitteena on saada pelattua mahdollisimman monta 36:sta kortista aikalinjalle eikä miinuspisteiksi poistopinoon tai pelaajien eteen. Päälinjalle saadut kortit tuottavat 2 plussapistettä ja kakkoslinjojen kortit yhden. Poistopino ja pöytäämättä jääneet kortit ovat kukin yhden miinuspisteen arvoisia. Säännöissä on tuttu asteikko, joka kertoo kuinka hyvään suoritukseen pääsitte.

Siitä on useita vuosia kun Dixit Odysseyni on päässyt pöydälle – Mysteriumin hankinnan jälkeen kaikki halusivat vain pelata Mysteriumia. Nyt se kuitenkin pääsi. Peli on sen verran vanha, että jätän sen hehkuttamisen tällä kertaa Pöydällä.net:in Oonalle.

Tekisi mieleni sanoa, että Power Plantsin mekaniikat on jo niin nähty, mutta ehkei nyt kuitenkaan. Periaatteessa kyse on yksinkertaisesta pelaa laatta, aktivoi laatta, nosta laatta – pelistä, mutta ei ihan. Sekin on tuttua, että mitä suurempi yhteinäinen värialue laatoista muodostuu ja se jolla on enemmistö omia kuutioita alueella saa pelin lopussa alueesta isoimmat pisteet. Aktivoidut toiminnot sen sijaan – tavat jolla lisäät, poistat ja siirrät kuutioita laudalle/laudalta, tekevät pelistä tavallaan uuden ja kiinostavan. Itselläni oppimiskynnys ei ensimmäisellä pelikerralla ylittynyt – en näe mitään optimitapaa pelata peliä, enkä suoraan keksi mitään strategiaa, joka kestäisi muiden pelaajien liikkeet. Näen ansoja ja kikkoja, joita en nähnyt peliä aloittaessani. Tätä voisi teoriassa pelata toisenkin pelin, paremman puutteessa. Omaan kokoelmaani peli ei päädy.

Maanantain lopuksi otimme vielä erän Liikennepeliä ja tällä kertaa Kisahallin ravintolaan eksyi kolme neljästä pelaajasta. Neljäs halusi vielä kokeilla pääseekö maaliin ja jysähti selvittyään ravintolan houkutuksista ruutuun, josta pääsi eteenpäin vasta kun viimeinen pelaaja hänet ohittaa. Tämän jälkeen päätimme, että kukaan ei voittanut.

Tiistain 26.3. Frosthavenin jälkeen maaliskuun OTB:t olikin sitten taputeltu.